Olen Keskustan ehdokkaana Kaakkois-Suomen vaalipiirissä eduskuntavaaleissa 2023. Olen myös Kaakkois-Suomen vaalipiirin nuorin ehdokas.
Historian pisimmät hallitusneuvottelut tuottivat pitkän ohjelman, mutta tässäpä päällimmäisiä havaintojani ohjelmasta🔍.
Tilannekuva valtiontalouden velkaantumisen taittamisen tarpeesta on helppo jakaa. Aloittavalle hallitukselle on syytä antaa kiitosta siitä, että rohkeutta vaikeisiin päätöksiin on löytynyt, kun niukkuutta jaetaan.
Ohjelmassa olen tyytyväinen esimerkiksi ⬇️
👍 maa- ja metsätalouden sektoreille ei ole tulossa kustannuksia lisääviä vaatimuksia ja elintarviketjun tasapainottamista jatketaan, vaikka konkretia maatalouden kannattavuuskriisin ratkaisemiseksi ohjelmasta puuttuukin
👍 liikenteessä on satsauksia niin tiestön korjausvelkaan kuin tarpeellisiin väylähankkeisiin
👍 suomalaisten satamien tärkeys viennille ja huoltovarmuudelle on tunnistettu
👍 TKI-toimintaan panostetaan ja peruskouluun satsataan lisää rahaa
👍 itäsuomalaisella tuulivoimalla on tulevaisuus, jos hallitus ottaa härkää sarvista kiinni ja toteuttaa kirjauksensa
Monessa kohtaa heräsi kuitenkin kysymyksiä. Olen pettynyt esimerkiksi ⬇️
👎 ohjelmasta kumpuaa vahva kokoomuslainen keskittämisen tahto esim. kuntakentälle, puolipakotettuja kuntaliitoksia tullaan näkemään
👎 sote-menojen hurjissa lisäleikkauksissa palveluiden karsinta on väistämätöntä ja pahoin pelkään, että pakon edessä monet hyvinvointialueet joutuvat lakkauttamaan esimerkiksi terveyskeskuksiaan
👎 Turun tunninjuna on Orpon henkilökohtainen siltarumpu, joka maksaa tälle maalle puoli miljardia jo tässä vaiheessa ja tulevilla kausilla lisää
👎 koulutuksessa tapahtuu tosiasiallinen leikkaus vaikka hallituspuolueet muuta väittävätkin, erityisesti ammattikorkeakoulut ovat yliopistoja heikommassa asemassa ja aikuiskoulutustuen lakkautusta ja vapaan sivistystyön heikennystä on vaikea ymmärtää
👎 länsirannikko saa oman kilpailukyvynedistämispaketin samaan aikaan, kun Itä-Suomen muuttunut geopoliittinen asema sivuutetaan
Nähtäväksi jää, kuinka pitävä hallitusohjelma on ja miten puolueet ovat ministereineen siihen sitoutuneet. Ennen kuin uusi hallitus on edes nimitetty, tuleva liikenneministeri Lulu Ranne ilmoitti, ettei tue Itäradan hanketta eikä aio yhteistä hallitusohjelmakirjausta aktiivisesti edistää. Kirjaus on siis jo kuopattu ennen kuin muste ehti kuivua. Miten mahtaa käydä muiden hallitusohjelmatavoitteiden?
... Näytä lisääNäytä vähemmän
Pidin Keskustanuorten valtuuskunnassa puheenvuoron, joka käsitteli kuinka Keskustan tulee tulevaisuudessa olla aidosti koko Suomen asialla:
Hyvä valtuuskuntaväki! Mie oon sitä mieltä, että meijän ei tule unohtaa kaupunkeja nyt rakennettavassa toiminnassamme, sillä kaupungeissa on meijän tulevan nousun avaimet. Suurimpiin kaupunkeihin pitää tietenkin panostaa, sanomattakin selvää, mutta olemme vuosien saatossa menettäneet maakuntakeskuksissa sekä suurimpien kaupunkien ja syvimmän maaseudun välisillä alueilla asemiamme paljon.
Itse kymenlaaksolaisena koen, että meijän kaltaiset välialueet usein unohdetaan, ja näissä maakunnissa kannatuksemme on viime vuosien saatossa merkittävästi alentunut, niissäkin väkeä asuu kuitenkin jonkin verran. Kymenlaaksossa nyt käytyjen vaalien kannatus oli 8,5%, eli aivan pohjalukemia.
Kuten puoluesihteerikin sanoi, niin ei se perussuomalaiset meijän ainut kilpailija ole. Esimerkiksi meillä Kaakkois-Suomessa Kokoomus on noussut suurimmaksi puolueeksi monissa aikaisemmin Keskustan vihreissä kunnissa. Myös meillä Kouvolassa, Suomen suurimmassa maatalouskaupungissa, on suurin puolue Kokoomus.
Ja kysytte ehkä miksi mie nostan maakuntakeskukset keskiöön? Ehkä siksi että mie olen koko ikäni asunut melkein Kouvolan keskustaajamassa, ilman mitään keskustalaista sukutaustaa ja mie olen silti keskustaan löytänyt. Siksi, ollaan aidosti koko Suomen puolella ja avataan ovet kunnolla auki Keskustaan!
... Näytä lisääNäytä vähemmän
Pidin puheenvuoron Kaakon Keskustanuorten puolesta Keskustanuorten valtuuskunnassa:
Hyvä valtuuskuntaväki, terveisiä Kaakosta! Alkuvuosi on mennyt meillä aika pitkälti, kuten varmaan muuallakin, eduskuntavaalien merkeissä. Nuoria ehdokkaita meijän alueelta oli yksi ekaa kertaa kahdeksaan vuoteen, eli mie.
Vaaleissahan Keskustalla meni Kaakon alueella, Kaakkois-Suomen vaalipiirin osana huonosti, tulos oli 13,6%, eli 3%-yksikköä tiputusta viime kertaiseen. Menetimme vaalipiiristä yhden kansanedustajan paikan ja paikkamäärä tippui kolmesta kahteen, joten tätä nykyä Kymenlaaksolla tai Etelä-Karjalalla ei valitettavasti ole omaa keskustalaista ääntään eduskunnassa. Tässä yleinen kannatus oli meijän alueen edustavuuden turmioksi, sillä Etelä-Karjalan parhaiten pärjännyt ehdokas oli sijalla 3 ja Kymenlaakson sijalla 4, joten paremmalla puolueen kannatuksella alueemme edunvalvojia olisi ollut tyrkyllä eduskuntaan!
Myö ollaan Kaakossa pyritty nostamaan jäsenmäärää ja saamaan uusia aktiivisia toimijoita mukaan, ja tässä työssä puolueen paikalliset aktiivit ovat pyrkineet olemaan mukana auttamassa. Vaikka Kaakolla resurssit niukat ovatkin ja useat aktiivimme asuvat muualla päin Suomea niin pyrimme aina parhaamme tekemään. Ehdokkuuteeni myötä mie törmäsin ilokseni useisiin Keskustaan kiinnostuneisiin nuoriin, joten toivoa siis on meijänkin osalta päästä taas ponnistamaan ylöspäin!
... Näytä lisääNäytä vähemmän